Riikka Pajunen / / Unelmatyössä -blogi

Unelmatyö löytyy irtisanomisen jälkeen – voit tehdä mitä haluat

Syksy punaiset lehdet pieni

Erään työnhakijan tarina:

Kuten niin moni muukin, mietin nuorena pitkään ja hartaasti, mikä minusta oikein tulee isona. Kuvataidelukiossa sain asiaan varmennusta ja tiesin, että tulevan ammattini piti liittyä sisustamiseen. Pelkkä paperille suunnittelu ei kuitenkaan minua kiinnostanut ja pitkä jatkokoulutus sitäkin vähemmän. Ylioppilaskirjoitukset lähestyivät, ja olin hermorauniona. Pitkään etsitty vastaus löytyi viime metreillä opinto-ohjaajan ilmoitustaululta: somistajan peruskurssi. Otin yhteyttä kurssin tarjoavan koulun johtajaan ja pohdimme yhdessä, olisiko se tosiaan tässä. Johtajalta sain lisäksi aivan uskomattoman tilaisuuden tutustua ammattiin harjoittelun merkeissä suuressa sisustustavaratalossa!

Unelmatyö löytyi jo opiskeluaikana

Jo harjoittelun ensimmäisinä päivinä olin vakuuttunut siitä, että tämä työ on minua varten. Aloitin somistajan peruskurssin etäopiskeluna ja työskentelin samalla huonekalujen ja sisustustuotteiden valloittavassa maailmassa. Somistajan jokainen päivä oli erilainen, ja siitä todella nautin. Harjoittelujakson lopussa kävi ilmi, että tavarataloketjun toiseen myymälään etsitään osa-aikaista somistajaa. Haastattelu ja hyvät suositukset harjoittelustani tuottivat tulosta ja sain kuin sainkin työpaikan. Minulla oli ammatti.

Yt-neuvottelut toivat järkyttävän stressin

Viihdyin sisustustavaratalon somistajana 10 vuotta, kunnes tapahtui jotain hirveää: yhtiömme asetettiin konkurssiin. Viime vuosien monet Yt-neuvottelut ja yhtiön myyminen ulkomaille olivat toki jo pistäneet hälytyskellot soimaan, mutta olin niistä selvinnyt ja saanut jopa ylennyksen organisaationkaavion muuttuessa. Konkurssi oli suurimmalle osalle täysi shokki. Olihan juuri remontoitu ja avattu uusia hienoja myymälöitäkin. Omistaja ei tilannetta juurikaan kommentoinut, ja jäimme huulet pyöreinä odottamaan lopun alkua. Tilanteen edetessä noin 1300 työntekijää ympäri Suomen irtisanottiin, ja kilpajuoksu uusiin työpaikkoihin alkoi. Oli sanomattakin selvää, että helppoa ei työpaikan löytäminen olisi.

Pakollisesta tauosta seurasi aivan järkyttävä stressi. Palkallista vapaata oli vain niin kauan, kuin omat rahat riittivät; Kelan päivärahoilla ei herroiksi elellyt. Lähettelin työhakemuksia ja kävin haastatteluissa, olin aktiivinen myös piilotyöpaikkojen suhteen. Suurin osa haastatteluista meni todella hyvin, mutta minua ei silti palkattu.

Työnhaku on yllätyksiä täynnä

Mietin ensimmäistä kertaa jopa alan vaihtoa, mutta sopivaa ammattia ei tuntunut löytyvän. Laajensin hakukenttääni osaamiseni puitteissa ja minut kutsuttiinkin maailmanlaajuisen vaateketjun myymälään työhaastatteluun. Mielestäni erittäin hyvin menneen haastattelun jälkeen jäin kuumeisesti odottamaan tuloksia. Minuun otettiin luvatussa ajassa yhteyttä, ja ilmoitettiin, etten valitettavasti päässyt jatkohaastatteluun, sillä minulla ei ollut vaatealan kokemusta niin kuin muilla hakijoilla. ”Kylläpä kannatti mennä taas merta edemmäs kalaan!” ajattelin, kunnes viikon päästä tapahtuneesta minulle soitettiin taas: olin jäänyt niin hyvin minua haastatelleen esimiehen mieleen, että hän halusi minut puuttuvasta kokemuksesta huolimatta sittenkin jatkohaastatteluun. Olin riemuissani, ja päätin saada tämän työpaikan! Olinhan jo niin lähellä. Jatkohaastattelun pitikin vaateketjun aluevisualisti, enkä ollut enää niin varma itsestäni. Vastasin kysymyksiin huolellisesti väärin, mutta silti haastattelun tunnelma oli positiivinen. ”Nämä asiat oppii kyllä sitten ajan kanssa”, kommentoi aluevisualisti, kun mokasin kuulemma tärkeimmän ja samalla vaikeimman kysymyksen.

Unelmatyö löytyi samalta alalta

Kaikesta huolimatta ja kaiken jälkeen kolmen kuukauden työttömyysputki oli vihdoin loppusuoralla. Minusta tuli vaatekaupan myyjä-somistaja, ja olen viihtynyt nyt uudessa työssäni vuoden verran. Somistajana minulla on vielä opittavaa, mutta vaatemyyjänä olen ihan huippu! Kaiken kaikkiaan voin sanoa, että vuodessa vaatealalla olen oppinut niin paljon enemmän kaupankäynnistä kuin kymmenessä vuodessa edellisessä työpaikassani.

Kun kaikki ymmärtävät ja tietävät työpanoksensa tärkeyden ja johtoportaan toiminta on läpinäkyvää, ollaan työhyvinvoinnin huipulla.

 

Työni alkutaipaleella ystäväni entisestä työpaikastamme kysyikin kauhuissaan: ”Siis pitävätkö kaikki siellä työstään!?” Vastaus on edelleen, vuodenkin jälkeen KYLLÄ!

Mitä vain voi tapahtua – voit tehdä mitä haluat

Tähän ikään mennessä en tiedä vielä varmasti, mitä oikein haluan. Tiedän myös, että mitä vain voi tapahtua. Uuden työpaikkani oppimisympäristö haastaa minua jatkuvasti kehittymään ja jo tällä oppimäärällä voisin oikeastaan tehdä hyvinkin paljon enemmän. Aikaisemmin en ole juurikaan kunnianhimoa tuntenut, mutta vuodessa on pääni sisällä tapahtunut uskomattoman paljon.

Viime kevään kehityskeskustelussa tuore esimieheni kysyi minulta, missä näen itseni viiden vuoden päästä. Vastaukseni oli sama kuin edellisissäkin kehityskeskusteluissa: ”En missään. Olen tässä ja nyt, täysillä.” Kahden viikon kuluttua minulla on uusi kehityskeskustelu. Muutama päivä sitten rupesin miettimään keskustelun kulkua, kehitysideoita ja vastauksiani. Viiden vuoden suunnitelmaan en aio enää kommentoida niin kuin aiemmin, vaikka en täsmälleen tiedäkään, missä silloin olen.

Sen tiedän nyt, että voin tehdä ihan mitä vain päätän haluta. Olenhan jo tehnyt sen.

 

Nimimerkki

29-vuotias entinen työtön työnhakija, nykyisessä työssään valittu ja palkittu ”Sales person of the Year 2017/2018”

Onnittelumme siitä!!

 

***

Lisää blogeja aiheesta irtisanominen voit lukea täältä.

Lue 300 onnistumistarinaa piilotyöpaikan löytämisestä täältä.

Riikka Pajunen

Riikka on valmentaja, joka innostuu. Riikka innostuu yhdessä valmennettaviensa kanssa heidän viedessään oivalluksia työarkeensa. Riikka innostuu myös tavoitteista, jotka kirkastuvat ja tekemisen energiasta, joka pian täyttää huoneen valmennuksen alkaessa.

Kommentoi kirjoitusta