Rosa Auffermann / / Unelmatyössä -blogi

Tiedonkeruuhaastattelu – uskallatko hakea töitä luovasti?

coffee-2608864_1920

Tehdessäni aikuiskouluttajan pedagogisia opintoja yksi osa oli tutustuminen erilaisiin koulutus-, valmennus- ja ohjausmenetelmiin. Sen lisäksi, että kävin erilaisissa seminaareissa ja valmennuksissa, soitin itseäni kiinnostaviin yrityksiin ja pyysin avainhenkilöitä lounaalle tai kahville kanssani. Tahdoin yhdistää opintojeni edistymisen ja verkostoitumisen. Koin myös, että pääsin syvemmälle omassa kehittymisessäni ja sain parempaa kuvaa koko kentästä tätä kautta. Olin yllättynyt siitä, kuinka helposti arvostamani henkilöt suostuivat tapaamisiin. Ihmiset kertovat selvästi mielellään työstään. Nämä tapaamiset auttoivat minua hahmottamaan, mitä haluan tehdä seuraavaksi ja missä.

Riikka Pajuselta sain Montevistassa aloittaessani nimen näille tapaamisille: tiedonkeruuhaastattelu. Nämä tapaamiset ovat tärkeä osa työnhakua.

Se miten haet töitä, kertoo siitä miten teet töitä.

 

”Olen aina luullut, että sä olet ainoa joka tekee noin!”

sanoi ystäväni minulle vähän aikaa sitten. Olen jo vuosikaudet rohkaissut ystäviäni soittamaan itseään kiinnostaviin yrityksiin ja tapaamaan itseään inspiroivia ihmisiä. Oli työnhaku ajankohtaista tai ei. On ollut hienoa nähdä onnistumistarinoita lähipiirissä!

Tutustuessani entistä enemmän työnhaun maailmaan muun muassa Riikan uravalmennusten kautta olen huomannut, että tiedonkeruuhaastattelut ovat nykypäivää ja siihen pystyvät todellakin myös muut kuin minä! Amerikassa tiedonkeruuhaastattelut ovat olleet osa työnhakua jo kauan, kertoi eräs uravalmennettavani.  Olemme kansana erilainen kuin amerikkalaiset, mutta annammeko sen estää itseämme?

Kuka olen ja mitä haluan?

Tutustu itseesi ensin ja pohdi, mitä haluat. Listaa itseäsi kiinnostavat yritykset ja sinua inspiroivat henkilöt. Mikä on unelmatyöpaikkasi?  Laajenna ajatteluasi laatikon ulkopuolelle – kyseiset henkilöt voivat olla myös alalta, jota et ensimmäisenä ole ajatellut itsellesi.  Eri alojen ammattilaisia tapaamalla saatat löytää juuri itseäsi kiinnostavan työn. Yhdistelmän itseäsi kiinnostavia elementtejä.

Tiedosta ytimessäsi olevat mahdolliset rajoittavat uskomukset. Kysy itseltäsi, onko uravalintasi omasi, vai vaikuttavatko esimerkiksi vanhempiesi valinnat omiisi. Tai onko sillä merkitystä, mitä ystäväsi tai kollegasi sanovat? Vain aidosti itseäsi kuuntelemalla löydät  itsellesi mielekkäimmän työn.

Minä olen rohkea!

Rohkeus ja asenne ovat yksiä tärkeimmistä työnhakutaidoista. Sinun ei tarvitse yrittää olla jotain muuta kuin olet, päinvastoin! Olet erityinen juuri tuollaisena ja mitä enemmän uskallat olla oma itsesi, sitä paremmin erotut. Hyödyntäessäsi vahvuuksiasi ja osaamistasi, sinulla on parhaat mahdollisuudet löytää ja saada unelmiesi työpaikka. Pohdi, mitkä ovat vahvuuksiasi ja osaamistasi? 

Kerää itseluottamusta. Puhelun soittaminen vaatii 10 sekuntia rohkeutta. Hengitä syvään ja kerää rohkeutesi. Muista hyvät puolesi, ota luuri käteen ja soita haluamaasi yritykseen. Pahin on jo ohi, kun saat tavoittelemasi henkilön puhelimen toiseen päähän. Muista, että jännitys saa kuulua äänestäsi. Kerro olevasi kiinnostunut kyseisen henkilön työstä ja kuulevasi mielelläsi lisää. Kerro rehellisesti pohtivasi oman urasi suuntaa ja olevasi inspiroitunut hänestä. Kysy, voisitko tarjota hänelle lounaan kiitokseksi keskustelusta hänen urapolkuunsa ja nykyiseen työhön liittyen?

Tosielämän esimerkkejä

Keräsimme vuoden 2017 aikana 300 onnistumistarinaa asiakkailtamme Montevistassa. Valmennettavamme kertoivat, miten ovat todellisuudessa saaneet nykyiset ja aiemmat työpaikkansa piilotyömarkkinoilta.

Pyysin potentiaalista uutta esimiestäni kahville ja sain piilotyöpaikan.”

Olin tehnyt taustaselvitystä kyseisestä yrityksestä ja pohtinut omaa unelmatyöpaikkaani. Tiesin, että työpaikka tässä yrityksessä olisi unelmieni täyttymys. Soitin toimitusjohtajalle ja kerroin, mitä uutta toisin heille ja miten yrityksestä tulisi panostuksellani vielä menestyneempi. Heillä ei varsinaisesti ollut työtä tarjolla, mutta muutaman tapaamisen jälkeen olimme sopineet minulle työtehtävät ja aloitin uudessa työssä. Opin tästä, että pohjatyöllä ennen yhteydenottoa on suuri merkitys. Mitä minä osaan, mitkä ovat vahvuuksiani ja millainen on unelmieni työ?”

Kiinnostuin yrityksestä ja olin sinne aktiivisesti yhteydessä. Soitin ja laitoin meiliä ja jossakin kohtaa heillä tuli tarve. Ja avot! 🙂 ”

 

Tiedonkeruuhaastattelu on eri asia, kuin työhaastattelu. Tarkoituksena on aidosti tutustua alaan ja tiettyyn yritykseen/henkilöön. Joskus voi käydä niinkin, että tapaamisen jälkeen sinulla on uusi työpaikka! Muista, että jokainen kohtaaminen on arvokas ja vie sinua jollakin tavalla eteenpäin. Merkitys saattaa selvitä joskus vasta vuosien kuluttua. Hyötynä on verkostoitumisen lisäksi, että saat lisää tietoa ja annat samalla hyvän kuvan itsestäsi. Oman henkilöbrändin kehitys on nykyään tärkeää. Osoita jo työnhaussa, millainen työntekijä voisit olla.

Millaisen sitaatin sinun työnhaustasi saisi?

 

 

Kaipaatko käytännön työkaluja urasuunnitteluun? Tahdotko löytää unelmatyösi? Voit varata Rosalta ajan henkilökohtaiseen Rohkeasti työelämään -uravalmennukseen tai Rohkeasti työelämään -ryhmäsparraukseen.

Johda itseäsi, selätä stressi -valmennus sopii sinulle, joka tahdot selkeyttää tavoitteitasi, prioriteettejasi ja oppia tärkeimmän työelämän taidon: itsesi johtamisen. Varaa aika Johda itseäsi, selätä stressi -yksilövalmennukseen tai ryhmävalmennukseen.

Tilaa Montevistan uutiskirje ja saa säännöllisesti vinkkejä onnellisen työelämän rakentamiseen!

* Ota seurantaan myös Montevistan FacebookInstagram & YouTube ja saa vinkkejä (työ)arkeesi ja sen parantamiseen!

 

Kommentoi kirjoitusta