Hyvinvointi

Anna itsellesi lupa hengittää #URAOIVALLUS

Riikka ja minä olimme eilen viettämässä läksiäisiäni  Långvikissä. Päivään kuului monipuolinen aamiainen, kävely meren rannalla, jalkahoito ja hieronta sekä suolahuone. Lähdimme Långvikistä rentoutuneina, hymyt kasvoillamme. Ihana päivä! Suunnitelmanani oli levätä ja ottaa rennosti loppupäivä. Oloni oli kuitenkin niin hyvä ja innostunut, että päätinkin tehdä pari työjuttua. Vielä 3 tunnin päästä istuin yllätyksekseni koneella. Mieli levänneenä, täynnä […]

Koskaan ei ole oikea aika – äitiysloma

Muistan elävästi yliopistolla järjestetyn työelämäpäivän. Jo työelämässä olevat kasvatustieteilijät tulivat kertomaan omista urapoluistaan. Yksi suurimmista huolista naisopiskelijoilla oli lasten saaminen. Voiko haaveilla samaan aikaan urasta ja lapsista? Olisiko paras saada lapsia jo opiskeluaikana, että potentiaaliselle työnantajalle voisi sitten työhaastattelussa suoraan sanoa lapsiluvun olevan jo koossa? Jatkoimme keskustelua vielä ruokapöydässä myöhemmin ystävieni kanssa. Totesimme, että oikeaa […]

4 vinkkiä omien tunteiden johtamiseen työnhaussa

”Sinussa on niin paljon enemmän, mitä pintaan näkyy! Lopeta piilottelu!”, rohkaisee Camilla Tuominen työnhakijoita. Olen saanut kunnian keskustella Camillan kanssa omien tunteiden johtamisesta työnhaussa. Camilla Tuominen, tunnekouluttaja ja kirjailija, teki itse uravaihdoksen 6 vuotta sitten. Hän oli silloin töissä isossa konsulttiyrityksessä, joka oli hänelle suuri saavutus. Yhtäkkiä hän heräsi ihmettelemään, miten oli päätynyt siihen hetkeen. Psykologian […]

Tunnista vahvuutesi ja löydä elämäntehtäväsi!

Kävelen töistä kotiin Helsingin keskustassa maaliskuisena iltana noin klo 20, noin 15 vuotta sitten. Takana on intensiivinen työpäivä huipputyöpaikassa. Huipputiimi, huippupalkka, huippuhyvät kehittymismahdollisuudet, huippuedut, huipputoimisto ja huippuvaativat työtehtävät. Ainoa vaan, että oma olo on huippuväsynyt. Minua kehutaan pelottomaksi ja hyvällä asenteella varustetuksi. Olenkin pelottomasti mennyt eteenpäin uralla, mutta olen väsynyt liian vaikeisiin työtehtäviin, liian pitkiin […]

Työnhaun paljastavin kysymys

Mitä tekisit jos sinulla olisi 100 miljoonaa rahaa? Pohdi vastaustasi hetken ajan, kirjoita esimerkiksi ylös listausta. Vastaus tuohon kysymykseen tuo usein esiin suurimman intohimosi. Se ohjaa tien kohti unelmatyötäsi. Uravalmennuksissa ja ystävien kanssa keskustellessa olen huomannut, että suurin osa haluaisi tehdä töitä, vaikka rahaa olisi rajattomasti. Ensimmäisenä tulevat usein matkustelu, uuden kodin tai sijoitusasunnon ostaminen sekä […]